Vihdoin oikeat opinnot ovat alkaneet. Mirolle hieman TUTA -kursseja
ja Eerikille myös… Venäjän kielisiä kursseja vielä odotellessa. Huomenna
täytynee metsästellä taas niiden perään.
Edelleenkin kaikki on hyvinkin normalno ja devyskit ovat
kauniita. Koulun ruoka nyt ei vieläkään napp… on hyvää ja sitä on riittävästi.
Kotosuomea alkaa vähitellen kaivata, mutta uskomme
selviytyvämme koti-ikävästä. Toisaalta taas itse Äiti-venäjä alkaa tuntua
hyvinkin kotoisalta. Oikeastaan ainoa kaipuu on saunan lämpö. Siksi siis
olemmekin koko viikon etsineet saunanlämpöä käsiimme. Koska saunan ja ”banja”:n
(sauna=venäjäksi) ero on huhujen mukaan
käsin kosketeltava, olemme päättäneet kokeilla molempia.
Monikertaviisumien metsästys on alkanut, jotta pääsisimme
kotosuomeen visiitille. Onneksi tämän metsästyksen kuitenkin hoitaa meidän
rakas Yulia, KV-toimiston ihastuttava neiti. Siinäkin tosin kestänee jokunen
kuukaisi.
Täällä koulumme jakautuu spatiaalisesti moneen eri
yksikköön, joten näiden yksiköiden löytäminen koitunee vielä tehtäväksi.
Ongelmat ilmenevät siinä vaiheessa, kun vartin tauon aikana pitäisi olla
kykenevä, vaihtamaan olin sijaintiaan kolme kilometriä.
Käytiinpä myös katsomassa KHL:n peli, pietarin pojat CKA
vastaan Yugra. Peli päättyi Pietarille 7-5! Yleisön mylvintä ja huutelu oli
toista maata kuin Hartwallilla, kuten oli kerrottu. Kalja ja vodka ei kyllä
katsomossa virrannut, kuten olin kuullut. Nekin juomat, jotka ostimme, piti
juoda katsomon ulkopuolella. Hintakin oli lähelle Suomen luokkaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti